Klassinen Homeopatia

Homeopatian kehitti saksalainen lääkäri ja kemisti Samuel Hahnemann 1800-luvulla . Hän kehitti samankaltaisuuden lakiin perustuvan hoitojärjestelmän, jolle antoi nimeksi homeopatia kreikan kielen sanoista homoios "samankaltainen" ja pathos "kärsimys". Jo lääketieteen isäksi kutsuttu Hippokrates mainitsee teksteissään samankaltaisuusperiaatteen, mutta vasta Hahnemann kehitti sen täsmälliseksi ja loogiseksi kokonaisuudeksi. Homeopatiaa voidaan pitää nykyaikana perinteistä lääketiedettä täydentävänä hoitomuotona.

Homeopatia on yksilöllinen ja kokonaisvaltainen hoitomuoto. Homeopaattisen hoidon kohteena on sairastunut yksilö, ei yksittäinen oire. Oire ei ole sairaus, vaan se kertoo, että elimistö on epätasapainossa. Homeopatia pyrkii tasapainottamaan sitä, mikä fyysisellä, emotionaalisella tai mentaalisella alueella on epätasapainossa ja aiheuttaa oireita. Homeopatia tukee kehon omia parantavia kykyjä. Voidaankin sanoa, että homeopatia vaikuttaa kehon immuunipuolustusta voimistavasti.

Asiakkaalle pyritään löytämään yksilöllinen ja kokonaisvaltaisesti vaikuttava homeopaattinen lääkeaine, joka toimiessaan yksilön elimistössä aktivoi puolustusmekanismia ja käynnistää paranemisprosessin. Varsinkin kroonisia sairauksia hoidettaessa tämä on tärkeä periaate. Homeopaattisen hoidon yksilöllisyys näkyy mm. siinä, että kaksi saman diagnoosin saanutta yksilöä voi saada eri homeopaattisen lääkeaineen. Sairauden nimi ei ole yhtä tärkeä kuin oireiden yksilöllinen kokonaisuus.

Juuri sen vuoksi, että homeopaattisilla lääkeaineilla pyritään vahvistamaan kehon omia parantavia voimia, voi paraneminen joskus kestää oman aikansa. Kroonisissa sairauksissa tarvitaan usein kärsivällisyyttä hoidon eri vaiheissa. Paraneminen etenee sisältä ulospäin, kokonaisterveyden kannalta tärkeämmästä vähemmän tärkeään. Kun asiakas voi psyykkisesti paremmin, vaikka esim. iholla olisi oireita, hoito on oikeansuuntaista. Vasta kun fyysinen, henkinen ja tunteiden tasapaino on palautunut, oireet katoavat luonnollisella tavalla ja yksilö on terve.
”Sairaus on yksinomaan ja puhtaasti ojennuskeino; se ei ole julma kostotoimenpide, vaan sielumme tapa osoittaa meille vikamme, estää meitä tekemästä suurempia virheitä, säästää meitä enemmiltä harmeilta ja ohjata meidät takaisin Totuuden ja Valon tielle, jolta meidän ei koskaan olisi tullut poiketa” Tri. Edward Bach

Konsultaatio kestää ensikäynnillä yleensä 90min. Tämän jälkeiset jatkokäynnit ovat kestoltaan joko 30 tao 60min.